*

Eduskunta jyräsi kansan --- äänestäjät jyräsivät eduskunnan Kun arvot eivät kohtaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Spn-avioliitolaki

Kun oma maailmankuva järkkyy

Olen koittanut päästä jyvälle, millainen ajatuksenjuoksu uuden 1.3.2017 voimaantulevan avioliittolain vastustajilla oikein on. Itseä hämmästyttää, kuinka jopa akateemiset ja fiksulta vaikuttavat ihmiset pystyvät sivuuttamaan kiistattomat puoltavat faktat spn-avioliittolaista. 

Heille ei tunnu riittävän laaja tiedepiirien konsensus, että homoseksuaalit vanhemmat ovat vähintään yhtä hyviä kuin heteroseksuaalit, ei MLL:n, Pelastakaa Lapset ry:n tai lapsiasiainvaltuutetun kannanotot, ei arkkipiispan myönteinen suhtautuminen, ei kansalaisten enemmistön mielipide.

Erilaisuus ei ole eriarvoisuutta

Pieni ajatuskoe

Menet kauppaan ja etsit tölkin jonka päällä lukee maitoa. Luotat siihen että tölkin sisällä on maitoa ja näinhän se asia yleensä on kun lopulta avaat sen tölkin. Sana ”maito” kertoi sinulle jo kaupassa mitä tölkin sisältö on. Se määritteli asian yksiselitteisesti. Varmasti ajattelisit sinua huijatun jos tölkistä löytyisikin jotain muuta. Jos huijaus olisi lisäksi tahallinen niin mieltäisit toiminnan varmasti ilkivallaksi tai anarkiaksi riippuen tilanteesta joka tuon väärennöksen aiheutti.

Sukupuolineutraali avioliittolaki riistää lapselta oikeuden isään tai äitiin.

http://www.tapiopuolimatka.net/asiantuntijalausuntoLyhyt lainaus asiantuntijalausunnosta eduskunnan lakivaliokunnalle asiassa Kansalaisaloite eduskunnalle avioliittolain, rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain ja transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain muuttamisesta.

Tapio Puolimatka

Kasvatuksen teorian ja tradition professori,

Jyvaskylän yliopisto

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä